Vertaisryhmämentorointi (Verme) koulutussektorilla

Mentorointi on ammatillinen ohjaussuhde, jossa kokenut, tiedollisesti ja sosiaalisesti arvostettu mentori toimii kokemattomamman kollegan ohjaajana ja auttaa häntä kehittymään. (Heikkinen, H. Jokinen, H. Markkanen, I. & Tynjälä, P. 2012. 46.)

VERME-_OSAAMINEN_JAKOON_-_VERTAISRYHMÄMENTOROINTI_O

Opettajien vapaisiin assosiaatioihin, analogioihin tai metaforioihin sanasta mentori kuuluvat mm. myös sanat kuuntelija, avartaja, uskon vahvistaja, välittäjä (niin tiedon välittäjä kuin ihmisestä välittävä), nojatuoli, tukihenkilö, ammatillinen olkapää ja taskulamppu (Heikkinen & al. 2012, 45.)

Verme, eli vertaisryhmämentorointi on väline työssäoppimisen tukemiseen (Heikkinen, Jokinen & Tynjälä 2010), joka on kehittynyt nykymuotoonsa 2000-luvulla tavoitteena tukea uusia opettajia Suomessa, mutta myös pidentää opettajien työuria (Heikkinen & al. 2012, 27-43.)

Vermen lähtökohtina toimivat seuraavat periaatteet:

  1. dialogisuus
  2. narratiivisuus
  3. autonomisuus
  4. vertaisuus
  5. konstruktivismi
  6. integratiivinen pedagogiikka

(Heikkinen & al. 2012, 48-72.)

Dia1.JPG

Toiminnan ydin on 6-8 kertaa vuodessa kokoontuva verme-ryhmä, joka luo toimintasuunnitelman ja valitsee haluamansa teeman/teemat. Ryhmän vetäjä-mentori vastaa ajankäytöstä ja ohjaa keskustelua tasapuolisesti. (Heikkinen & al. 2012, 73.)

Teos Osaaminen jakoon – Vertaisryhmämentorointi opetusalalla tuo esiin monenlaisia kokemuksia, käytännön esimerkkejä ja menetelmiä, joita erilaisissa verme-ryhmissä voidaan hyödyntää. Vermen keskeisin tehtävä on toimia ammatillisen opettajan tukena muutosten kentällä. Se on myös tiiviisti kytköksissä niin suomalaiseen kuin eurooppalaiseen koulutuspolitiikkaan, jossa koulutusta pidetään entistä tärkeämpänä yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehityksen edellytyksenä. Opettajan ammatti onkin nimetty yhdeksi avainammateista Euroopan Unionin julkilausumissa (Heikkinen & al. 2012, 225.)

 

Looking forward to reading your comments!

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s